Särkelä itte

Ohjaus: Sami Sivonen

Ensi-ilta 16.11.2012 klo 19.00

Ilmari Turjan ihastuttava ja lämmin klassikkonäytelmä nähtiin Lemin Nuorisoseuran teatteriryhmän esittämänä marraskuun 2012 ja maaliskuun 2013 välillä yhteensä 20 kertaa! Näytelmän näki kaikkiaan 3057 katsojaa. 

Julius Särkelä on itse oppinut tiilimestari, joka ei herroja kumartele. Mitä tapahtuu, kun Särkelä itte joutuu huomion keskipisteeksi?

Ohjaajan sana

Särkelä Itte -näytelmä on Ilmari Turjan piikki herroille ja hidalgoille.
Vaikka arvot ja asenteet ovat muuttuneet näytelmän ilmestymisvuodesta 1944, pystyn minäkin tunnistamaan Turjan kuvaamat ihmistyypit.

Julius Särkelä on itseoppinut tiilimestari. Ahkeran työnteon avulla
hän on tehnyt hyvää ympäristönsä elinkeinolle ja kunnalle. Tällaisia
"patruunoita" ei enää nykymaailmassa näe. Värikkäät henkilöt eivät
edusta yrityksiä, toimi niiden keulakuvana. Jos ennen vanhaan olisi
samaan malliin potkittu ihmisiä työpaikoista kuin nyt, samanlaisilla
älyttömillä tekosyillä peitelläkseen vain isompien voittojen saantia,
olisivat nämä johtajat tulleet kaadetuksi alas. Näytelmän Särkelä
arvostaa työntekoa ja samalla työntekijöitä. Toivoisin itse näkeväni
samaa nyky-Suomessa.

Helposti unohtuu tässä nykymaailman kiireessä antaa kiitosta ja kunniaa niille joille se kuuluu. Ne tärkeää ja hiljaista työtä tekevät henkilöt, joita ilman moni toiminta loppuisi. Lemin nuorisoseura on onnellisessa asemassa, kun heillä löytyy ahkeria ja pyyteettömiä tekijöitä. He tarjoavat nyt teille tämän esityksen.

On ollut jälleen ilo työskennellä Tapiolan katon alla!

Sami Sivonen, näytelmän ohjaaja

Rooleissa

Julius Särkelä, tiilimestari - Hannu Hovi
Emmi Särkelä, rouva  - Päivi Pokkinen
Saara Särkelä, heidän tyttärensä - Jaana Sinkko
Heroja, vanha isäntä - Markku Peutere
Antti Kosonen, kunnanlääkäri - Jari Kapiainen
Vanha Fallsten, kartanon omistaja - Pentti Kauppi
Martti Fallsten, hänen poikansa - Jussi Sinkko
Maaherra - Arto Penttilä
Fiina, Särkelän palvelijatar - Liisa Junnonen
Margit Granqvist - Liisa Haiko
Runonlausuja - Aira Grén
Työmiehet - Aira Grén, Liisa Haiko, Leena Uski

Kuiskaaja - Leena Uski
Valo- ja ääniajo - Juha Junnonen, Mikko Buuri
Lavastus - työryhmä
Siltamaalaus - Vilma Penttilä
Puvustus - Airi Peutere
Maskeeraus - Pirjo Nykänen
Käsiohjelma ja juliste - Mari Haiko