Tapiolan historiaa

Itsenäisyyspäivänä 2008 juhlistettiin Lemillä itsenäisen Suomen lisäksi 100 vuoden ikään ehtinyttä nuorisoseurantalo Tapiolaa.

Yhteistyöllä rakennettu

Lemin nuorisoseura aloitti toimintansa 1893 ja alkuvuotensa se toimi Adam Klemin talossa samoissa tiloissa kuin Lemin yksityinen koulu. Oman talon rakentamista pohdittiin ensimmäistä kertaa 1895. Talo päätettiin rakentaa yhteistyössä Lemin VPK:n kanssa. Vuonna 1902 pidettiin iltamat, joiden tuotto sijoitettiin talon rakennusrahastoon. Nuorisoseura ja VPK ottivat myös lainaa talon rakentamiseen ja pitäjän asukkailta kerättiin hirsiä rakennustarpeiksi. Vuonna 1905 ostettiin seurantalon paikaksi 420 m2:n tontti Antti ja Kristiina Klemiltä. Talon piirrustukset teki opettaja Evert Korttinen ja talkoovoimin nousi pystyyn seurantalo jossa oli sali ja näyttämö, ravintola, keittiö ja eteinen. Talon nimestä järjestettiin nimikilpailu ja seurantalo Tapiola vihittiin käyttöön 6.12.1908. Vihkiäispäivänä Tapiolassa oli päivällä kansanjuhla ja illalla näytelmäiltamat, jossa esitettiin Toivo Pekkalan Tukkijoella.

Kesällä 1911 Tapiolassa vietettiin Etelä-Karjalan nuorisoseuran (nyk. keskusseura Saimaan Nuorisoseurat) vuosijuhlaa ja juhlaa varten rakennettiin pihalle laululava, joka purettiin 1930-luvulla. Kevättalvella 1916 toisen sortokauden aikana, Tapiola jouduttiin luovuttamaan venäläisille sotilaille majoitustiloiksi syksyyn 1917 asti. Kansalaissodan aikana Tapiola oli ensin punaisten, sitten valkoisten käytössä. Omaan käyttöön se saatiin kesällä 1918. Lemin Vapaaehtoinen Palokunta lopetti toimintansa kansalaissodan jälkeen ja Tapiola siirtyi kokonaan nuorisoseuran omistukseen.

Etelä-Karjalan Nuorisoseuran vuosijuhlaa vietettiin Lemillä 1911. Juhlaväki kokoontuneena Tapiolan pihamaalle.

Tapiolan pihapiirissä sijainnut laululava

Suojeluskuntatoimintaa

Tapiolaa laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1921. Näyttämötilat laajenivat ja saatiin erillinen kokoontumishuone. Lemin suojeluskunta vuokrasi Tapiolan tiloja säännöllisesti ja syksyllä 1926 nuorisoseura myi laajennussiiven kokoontumistilat suojeluskunnalle. Suojeluskunta laajensi tilat nykyiseen mittaansa 1933. Suojeluskunnan lisäksi tiloissa kokoontui myös Lemin Lotta Svärd-yhdistys. Suojeluskunnan esikunta toimi talvi- ja jatkosodan aikana Tapiolassa, tuolloin Tapiolaa kutsuttiinkin myös suojeluskuntataloksi. Lotta Svärd -yhdistys piti talossa kahvilaa kesällä 1940 talossa toimineen aliupseerikoulun tarpeisiin. Tapiolan katolla oli myös lottien miehittämä ilmavalvontatorni, jossa 2 lottaa kerrallaan välitti viestejä vihollisen ilmatoiminnasta. Välirauhan aikana talo otettiin sotilasmajoitukseen jota kesti aina jatkosodan hyökkäysvaiheen loppuun asti. Nykyisin Tapiolan suojeluskunnalle kuuluneen osan, eli entisen koulusiiven, omistaa Lemin kunta. Tapiolan seinään on kiinnitetty laatta kertomaan sen suojeluskuntahistoriasta: "Tässä talossa toimi Lemin suojeluskunta ja Lotta Svärd yhdistys 1926-1944."

Tapiola ulkoapäin vuonna 1943, suojeluskunnan siiven katolla ilmavalvontatorni

Viihdettä ja kulttuuria

Sodan päätyttyä 1940-luvun lopulla Tapiolassa vieraili lemiläisiä viihdyttämässä kiertäviä elokuvien näyttäjiä. Perimätiedon mukaan Tapiolassa kävi myös kiertäviä teattereita. Lavalla kerrotaan vierailleen mm. Tauno Palon, Emmi Jurkan ja Uuno Laakson.

Vuonna 1950 Näyttämön kivijalkaan rakennettiin kaksi kerhohuonetta ja pukeutumistilat näyttelijöille. Tapiolan näyttämö olikin tuohon aikaan maakunnan parhaita seurantalonäyttämöitä. Se oli haluttu esiintymispaikka, joten alettiin järjestää vuosittain Lemin teatteripäiviä. 1950 ja 60-luvuilla talon seinät pullistelivatkin väenpaljoudesta Lemin teatteripäivillä.

Tapiola ulkoa 1953

Sali 1950-luvulla

Talo säilyy nuorisoseuralla

1960 suurennettiin Tapiolan tonttia ostamalla Aarno Parkkolalta 1300m2 maata ja talon ympäri tehtiin tie. Talo vuorattiin 1960-luvulla ja maalattiin ensimmäistä kertaa 1970-luvulla. 1970-luvun puolivälissä kunta oli halukas ostamaan Tapiolan tontteineen, mutta kunnalle myytiin vain koulun tontti.
1980-luvun taitteessa talo remontoitiin perusteellisesti. Vesi alkoi juosta putkia pitkin ja lämpö siirrettiin pönttöuuneista sähköpattereihin. Remontin jälkeen talo vuokrattiin kunnalle pitkäaikaisella vuokrasopimuksella 1990-luvun alkupuolelle asti.. Mm. Lemin messut ja kunnan juhlatilaisuuksia järjestettiin vuokra-aikana Tapiolassa. Tapiolan kunnan omistamassa siivessä aloittivat kirkonkylän seudun 1. ja 2. luokan oppilaat koulutiensä aina vuoteen 1993 asti.

Tapiolasta Suomen metallimuusiikin huipulle

Näyttämön alapuolella olevissa tiloissa on toiminut myös bändikämppä ja 1990-luvulla järjestettiin Tapiolassa ahkerasti diskoja sekä bändi-iltoja lemiläisten nuorten iloksi. Noissa bändi-illoissa kävi esiintymiskokemusta kartuttamassa mm. espoolainen bändi nimeltään Children of Bodom.
Vuonna 1996 Tapiolan tiloissa - alkerran bändikämpällä ja salin esiintymislavalla - uraansa aloitteli Stam1na. Kymmenen vuotta myöhemmin sama bändi kävi pokkaamassa Vuoden Metallialbumi-Emman Emma-gaalassa.  Tapiolassa järjestettyä Stam1nan levynjulkaisukeikkaa oli kuulemassa monisatapäinen yleisö v. 2006, samalla keikalla Tapiolan seiniä tärisyttivät myös Mokoman ja Kotiteollisuuden soinnut.

Tämän oven takana Stam1na aloitteli soittojaan

Talo täynnä toimintaa

Tapiola on toiminut useiden häiden ja muiden juhlien pitopaikkana kautta vuosikymmenten. Tapiolan näyttämöllä on vuosien saatossa nähty monen monta näytelmää ja kansantanssiesitystä. Salin lattia on toiminut ja toimii edelleen monen harrastuspiirin jalustana, sekä useiden lemiläisten järjestöjen kokoontumistilana ja tapahtumien järjestyspaikkana.
Edelleen Tapiolan tiloissa kokoontuu harrastusryhmiä iltaisin ja juhlia ja tapahtumia järjestetään. Kunnan omistama koulusiipi toimii nuorisotilana.

Tavoitteena komea ja toimiva Tapiola

1998 nuorisoseura uusi ja laajensi talon keittiön vastaamaan paremmin nykyaikaisia pitotarpeita. Vuonna 2009 uusittiin koko Tapiolan katto ja kesän 2010 aikana on Tapiolan ulkovuorausta uusittu ja talo on maalattu kokonaan.
Runsaslumisen talven surauksena keväällä 2010 lumien sulamisen aikaan yllätti tulva näyttämön alapuoleiset tilat. Vedenpaisumuksen seurauksena koko alakerta joutui remonttiin, kosteudesta oli kärsitty todennäköisesti jo vuosien ajan. Kivijalka kaivettiin esiin, ympärys salaojitettiin ja eristettiin asianmukaisesti. Sisätilan lattiat kuivatettiin ja kosteusvahingoista kärsineet puuosat purettiin. Alakerrassa sijainnut vanha putka jouduttiin purkamaan kokonaan, sen seinien paljastuttua lähes läpimädäksi. Alakerran lattian muovimatto on remontin yhteydessä korvattu kivilaatalla ja väliseiniä purkamalla on saatu paremmat tilat laajalle pukuvarastolle. Yläkerran tilat odottavat seuraavaksi kasvojen kohotusta nykyaisempaan asuun sen 100-vuotista historiaa kunnioittaen.
 


Lähteet: 
Anu Talka: Sivitystyöstä Harrastustoimintaan 
- Lemin Nuorisoseura 1893-1993, 
Etelä-Saimaan kustannus Oy 1993
Itsenäisyyden polku - Nuorisoseurantalo Tapiola / Suojeluskuntatalo
http://www.lemi.fi/kunta/polku/polku17.htm
Koonneet: M. Haiko & J. Pokkinen, 2008