Uutiset

18.10.2018Myrskyn esitykset jatkuvat helmikuun 2019 alkuunLue lisää »21.9.2018Myrskyä tulossa Tapiolan näyttämölleLue lisää »13.1.2018Reinikaiselle kaksi lisäesitystäLue lisää »

Tykkää meistä facebookissa

Pikakysely

Shakespearen Myrskyssä vaikuttavinta on

Näytä vanhat kyselyt »

Teatteria, teatteria - poimintoja vuoden 2016 toimintakertomuksesta

Share |
17.04.2017

Vuosi 2016 oli Lemin Nuorisoseura ry:n 123. toimintavuosi. Sekä lasten että aikuisten harrastusryhmät keskittyivät pääasiassa teatteriharrastukseen ja liikuntaan.

Näytelmäryhmältä kaksi esitystä

Näytelmäryhmä jatkoi esityksiä Mika Waltarin kirjoittamalla näytelmällä Miljoonavaillinki vielä tammi-helmikuun aikana. Miljoonavaillingissa oli mukana 17 näyttelijää. Musiikista huolehtivat Timo Heinonen ja Seppo Puranen. Lisäksi oli maskeeraaja ja puvustaja sekä valomiehet. Kevätkaudella oli 9 esitystä, joilla oli 1135 henkilöä.

Heikki Lundin kirjoittama Harmaat pantterit valittiin uudeksi näytelmäksi jo keväällä. Elokuun puolivälistä alkoi tiivis harjoituskaus. Näytelmässä oli mukana 15 henkilöä ja lisäksi maskeeraaja, valomiehet ja puvustaja. Kaikkiaan harjoiteltiin 36 kertaa. Kenraaliharjoituksessa oli yleisöä n. 50 henkilöä.Näytelmän ensi-ilta oli 18.11.2016. Esityksiä marras-joulukuussa oli kaikkiaan 7 kertaa, joissa katsojia 777 henkilöä.

Lasten ja nuorten teatterikerhot

Teatteri-ilmaisun kerhoja lapsille ja nuorille ohjasi Sami Sivonen. Kerhossa oli kevätkaudella 12 kouluikäistä lasta. Kerhossa opeteltiin teatteri-ilmaisun perusharjoituksia, improvisaatiota, ele-, liike- keho- ja hahmoharjoituksia sekä esitys Peppi/Eemeli. Kerho kokoontui 17 kertaa. Peppi/Eemeli ensiesitys oli 29.4.2016. Esityksiä oli Tapiolassa 3 kertaa, joista yksi oli koululaisille ja lisäksi yksi esitys Lemin kesätorilla vappukarkeloissa 1.5. Tapiolassa katsojia oli 54 henkilöä, koululaisesityksessä n. 100 ja torilla n. 100 henkilöä.

Syyskaudella lasten kerho kokoontui 14 kertaa. Kerhoa ohjasi Sami Sivonen. Kerhossa oli 2 – 5 luokalta kerholaisia 20. Pikkujoulussa 15.12. kerholaiset esittivät 4 omaa keksimäänsä pientä näytelmää.

Nuorten teatterikerho kokoontui syyskaudella 14 kertaa Sami Sivosen ohjauksessa. Kerhossa oli 8 nuorta 6 -9 luokalta. He esittivät pikkujoulussa 15.12. ohjaajan antaman aiheen pohjalta itse tekemänsä joulunäytelmän. Pikkujoulussa oli yleisöä n. 100 henkilöä.

Tempoa tenaviin -kerho

Tempoa tenaviin -kerho on tarkoitettu alle 3 v. lapselle ja aikuiselle yhdessä. Kerhoa veti Tuija-Liisa Leino Saimaan Nuorisoseuroista. Kerho kokoontui kevätkaudella 9 kertaa ja syyskaudella 11 kertaa maanantaisin . Mukana oli 4 - 10 lasta ja aikuista. Pikkujoulussa kerholaiset esiintyivät.

FolkJam tanssiliikuntakerho

Liikuntaa kansanmusiikin tahdissa maanantai-iltaisin.Kerhon vetäjänä oli Tuija-Liisa Leino. Kokoontumiskertoja oli kevätkaudella 10 ja syyskaudella11 kertaa. Keskimäärin mukana oli 6 – 10 henkilöä. 

Retket

Järjestettiin teatteriretki Imatralle 4.2. Hiprakkainen esiliina -esitykseen. Mukana oli 40 henkilöä. Suomenniemellä käytiin katsomassa 9.4. Käki liemessä teatteriesitystä. Mukana oli 20 teatterista kiinnostunutta.

18.10.2018Myrskyn esitykset jatkuvat helmikuun 2019 alkuun
21.09.2018Myrskyä tulossa Tapiolan näyttämölle
13.01.2018Reinikaiselle kaksi lisäesitystä
03.10.2017Reinikainen viihtyy Tapiolassa
04.09.2017Nuorisoseuran tanssi- ja teatterikerhot alkavat viikolla 37
04.09.2017Kulttuurin metsästäjät tuovat Maaninkavaaran Lemille la 16.9. klo 14
27.05.2017Kulttuurirahaston apuraha Lemin nuorisoseuralle
17.04.2017Teatteria, teatteria - poimintoja vuoden 2016 toimintakertomuksesta
03.04.2017Pinokkio ja Mitä me katotaan!? - lasten ja nuorten näytelmät huhtikuussa
19.02.2017Harmaiden panttereiden lisäesitykset on loppuunmyyty

Siirry arkistoon »