Oprista riittää kaikille jotakin

Lappeenrannan Uutiset 17.3.2010

Sinikka Vuento

Pitäisiköhän muuttaa Lemille? Siellä asuvilla tuntuu riittävän energiaa monenlaiseen kulttuuririentoon musiikkijuhlista näytelmiin, jotka vuosi vuoden jälkeen keräävät Lemin nurosisoseurantalon täyteen yleisöä.

Tänä keväänä saadaan nauttia Kyllikki Mäntylän Oprista. Minna Pasin ohjaamassa näytelmässä loistaa etenkin Liisa Haiko, jonka esittämä Opri on mitä lämminsydämisin karjalaismummo.

Tarina alkaa evakkotieltä, jota pitkin Oprikin matkaa kohti läntistä Suomea. Opri ei olekaan mikään tavallinen karjalainen, vaan unennäkijä ja ennustaja, jolta käydään kysymässä neuvoa pieniin ja suuriin ongelmiin. Onnettomuudeksi Oprin mökki osuu tietyömaan alle. Karjalaismummo joutuu taas muuttamaan, tällä kertaa kunnalliskotiin.

Ensijärkytyksestä toipunut Opri löytää kuitenkin paikan itselleen ja rukilleen kunniamummojen ja huru-ukkojen yhteisössä. Vähitellen hänen seurastaan kilpailevat kaikki. Opri järjestää lähipiirinsä asiat uniensa ja tarmokkaan toimintansa avulla, niin että lemmenhuolet selviävät ja kunnalliskodin asukkaat huomaavat saaneensa elämäänsä uutta sisältöä.

Eletään kiusallakin

Näytelmän tapahtumat pyörivät neljän vanhan naisen ympärillä. Miina (Liisa Junnonen), Tiina (Leena Uski) ja Akviliina (Päivi Pokkinen) saavat huonetoverikseen Oprin, jonka karjalainen välittömyys on liikaa ainakin Akviliinalle. Oprin pitää aina välillä käydä tilittämässä oloaan edesmenneelle miehelleen Oleksille.

Mäntylän näytelmässä huumorilla ja koomisilla tilanteilla on pääpaino. Teksti sisältää kuitenkin myös riipaisevasti ihmisen ikävää kotiseutuunsa ja omaisiinsa, joista aika on jo jättänyt. ”Sinne (Karjalaan) miul ain ikävä on”, Opri huokaa. Tiina odottaa joka päivä jo edesmenneen poikansa vierailua. Akviliina kostaa katkeruutensa olemalla tyly kaikille. Huru-ukot yrittävät löytää elämäänsä edes jotakin lystiä, jos ei muuta niin mäenlaskua liikuntakyvyttömän toverin pyörätuolilla.

Ihminen haluaa olla tarvittu

Elämänsä korkeaa keskipäivää elävän on joskus vaikea ymmärtää, miksi vahukset jauhavat aina samoja ”urotekojaan”. Jokainen meistä haluaa kuitenkin olla merkille pantu yhteisössään. Oprikin alkaa viihtyä vieraassa ympäristössä, kun hän saa auttaa muita. ”Miss on ihmise työ, siel on ihmise koti”, Opri filosofoi.

Kun Opri lopussa huokaisee ”Miun sydämeen soppii koko maailma”, alkaa toivoa, että itsekin saisi lähelleen tuollaisen empaattisen ihmisen.

Erilaisuus on valttia

Näytelmä pyrkii havainnollistamaan itäisten ja läntisten suomalaisten erilaisuutta. Karjalaismurre sujuukin Liisa Haikolta kuin vettä. Sen sijaan läsnisuomalaista puhetta olisi voinut olla enemmänkin.

Laskin käsiohjelmasta 18 näyttelijää, joista monella oli useita rooleja. Mukana on tunnettuja lemiläisiä näyttelijäperheitä, kuten Uskit ja Penttilät. Aikaisemmista menestysnäytelmistä tutut Markku Peutere, Pentti Kauppi, Aira Grén, Päivi Pokkinen ja Sirkka Liljander tekevät Oprissakin varmaa työtä. Uudet tulokkaat taas antavat uskoa tulevaisuuteen. Lemillä ei tämä perinne hevillä murene.

Näytelmän lavastus ja musiikki, jopa Tapiolalla leijaileva tureen kahvin tuoksu herättivät henkiin muistoja. Katsojat lähtivät kotiin hymynkare huulillaan, silmänurkkaansa vaivihkaa pyyhkiellen.